Skip to content

Kevään sähkökilpailun voitto osui Viitasaarelle 

Renoan kevään sähkökilpailun voitto osui Viitasaarelle!

Keski-Suomessa Keihärinkoskella asuvat Arja ja Mikko Jäsperi osallistuivat Renoan keväiseen sähkökilpailuun, jossa omakotitalon sähköjärjestelmän kartoituksen toteuttaneiden oli mahdollisuus voittaa sähkökeskus ja auton lataustolppa tai uusi liesi sekä kiuas asennettuina kotiin.  

Jäsperit varasivat Renoan sähkökartoituksen kotiinsa ja saivat Renoan edustajalta tarjouksen ajankohtaiseksi todetusta sähkökeskuksen uudistamisesta. Kesäkuisena päivänä Arja sai iloisen ja yllättävän puhelun, kun tarjouksen jättänyt edustajamme ilmoitti sähkökilpailun voitosta. Arja ei ollut uskoa voittoa todeksi.  

”Arpaonni ei ole koskaan meille osunut”, Arja kertoo. 

Viitasaaren kupeessa sijaitseva Jäspereiden koti on rakennettu 1940-luvulla, mutta sitä on laajasti nykyaikaistettu ja remontoitu vuosien varrella. Arja ja Mikko ovat asuneet talossa noin 10 vuotta. Nyt arvonnan voiton myötä Jäsperit saavat kotiinsa näkyviä uudistuksia. Harkittuaan mieleistä palkintovaihtoehtoa Arja ja Mikko päätyivät valitsemaan uuden lieden ja Harvian kiukaan kotiinsa. Lämpimät löylyt uudella kiukaalla ja nykyaikainen liesi tuovat piristystä arkeen ja muistuttavat onnekkaasta voitosta. 

Arvonta suoritettiin 16.2.2022-16.5.2022 sähköjärjestelmän kartoituksen toteuttaneiden kesken.