Viemärin pinnoitus on ratkaisu, jota käytettiin erityisesti vuosituhannen vaihteessa putkiremonttien yhteydessä. Viemärin pinnoittamiseen liittyy kuitenkin monia merkittäviä haittavaikutuksia. Pinnoitukseen verrattuna viemärin sukitus on investointina kalliimpi, mutta myös kestävämpi. Viemärin sukituksen tekninen käyttöikä on sama kuin täysin uuden putkiston, eli 50 vuotta.
1. Pinnoitetulla viemärillä on lyhyt käyttöikä
Pinnoitus on ikään kuin kevyempi versio sukituksesta. Pinnoituksessa keskitytään vanhan putken sisäpuolen korjaamiseen. Putken sisäpinta käsitellään epoksiaineella, joka peittää vanhassa putkessa olevat viat ja halkeamat.
Viemärien pinnoitusta ei juurikaan enää suositella viemäreiden korjaamisen menetelmäksi, sillä sen käyttöikä on keskimäärin vain kymmenen vuotta. Usein pinnoiteaine alkaa halkeilla ja irrota putken pinnasta jo ennen käyttöiän täyttymistä, sillä esimerkiksi valurautainen putki pinnoitteen alla jatkaa edelleen ruostumista, joka puolestaan vaikuttaa pinnoitteen irtoamiseen. Irronnut pinnoiteaine saattaa tukkia putkia ja viemäreitä.
2. Pinnoituksen lopputulos on riippuvainen tekijästä
Pinnoitettujen putkien laadussa esiintyy huomattavan paljon vaihtelua, sillä pinnoittaminen vaatii tekijältään taitoa, jotta lopputulos olisi tasainen ja kestävä. Usein pinnoitteen vahvuus on putkiston eri osissa erilainen, sillä pinnoituksessa käytetty tekniikka tekee pinnoitteen tasaisesta levittämisestä haasteellista.
3. Viemärin sukituksessa ei uudistu vain pinta, vaan koko putken rakenne
Sukituksessa epoksikäsitelty polyesterisukka työnnetään viemäriputken sisään paineilman avulla. Sukka kiinnittyy vanhan viemäriputken seinämään ja muodostaa kovettuessaan täysin uuden ja itsekantavan putkirakenteen. Sukitus voidaan tehdä myös pinnoitettuun putkeen.
Viemärisukitus tekee viemäriputkesta saumattoman ja kestävän. Se peittää pienet kolot sekä halkeamat ja estää lian tarttumisen putken seiniin.
Sukitusmenetelmä soveltuu kaikille viemärimateriaaleille. Sukittamalla viemäri saa lisää käyttöikää 50 vuotta ja uudelle putkistolle myönnetään 20 vuoden materiaalitakuu.
Viemärin sukitus sopii aivan kaikkiin kohteisiin ja toimintakuntoisiin putkistoihin.
Lue lisää viemärin sukituksesta ja katso video!
Renoa toteuttaa viemäriremontin nopeasti ja vaivattomasti
Pääsääntöisesti kaikki Renoan asiakkaat asuvat viemäriremontin ajan kotona. Työn ajaksi Renoa tuo asiakkaan kotiin kuivakäymälän ja remontti pyritään porrastamaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa asumiselle.
Sukituksen aikana pystyy esimerkiksi käyttämään vettä – ainoastaan viemäriin ei saa laskea vettä remontin aikana. Keskimäärin Renoan tekemän viemäriremontin kesto on noin 5 päivää.
Mietityttääkö kotisi viemäristön kunto? Varaa Renoan maksuton viemärikuvaus!