Skip to content

Asentajana Renoalla – Mukavan työporukan kanssa viihtyy niin työ- kuin vapaa-ajallakin

Lue Oulan ajatuksia siitä, millaista on olla töissä asentajana Renoalla.

Oula päätyi hakemaan Renoalle töihin noin 2 ja puoli vuotta sitten kaverin suosittelun kautta. Aluksi Oula työskenteli myynnin parissa noin vuoden ajan ja sen jälkeen siirtyi Renoan asennuspuolelle.

– Omat vahvuudet on käsillä tekemisessä, joten oli luontevaa siirtyä auttamaan omakotitaloasukkaita kodin kunnostamisen tarpeissa.

Oula kertoo, että hyvää mieltä työskentelyyn on tuonut tunne siitä, että Renoalla työntekijöistä halutaan pitää huolta ja hommia on riittänyt haastavana korona-aikanakin. 

– Renoalla työskennellessä aika on mennyt nopeasti. Viihtymiseen on vaikuttanut mukava ilmapiiri ja työkaverit, joiden ansiosta työ maistuu haastavinakin päivinä paremmalta. Jonkin verran tulee vapaa-aikaakin vietettyä työporukalla – käydään pelaamassa padelia ja salibandya, se tuo hyvää maustetta arkeen.  

Asennustyössä on Oulan mielestä tärkeää se, että motivaatio on kohdallaan ja on halua oppia uusia asioita. Myös asiakaspalveluhenkisyys ja hyvät sosiaaliset taidot ovat oleellisia piirteitä, silloin työn tekeminen on mielekästä niin itselle kuin asiakkaalle.  

– Mukavinta on saada laittaa työmaan jälkeen ovi kiinni, kun taakse jää viimisen päälle palveltu asiakas ja positiivinen palaute hyvin tehdystä työstä. 

Oula haluaa pitää kiinni siitä, että näin käy jokaisella työmaalla. Erinomainen työnjälki, positiivinen asenne sekä asiakkaiden antama hyvä palaute Oulan työskentelystä toikin kevään vuosijuhlassa palkinnon ja erikoismaininnan.

– Se oli mukava osoitus omassa työssä onnistumisesta, siitä saa olla ylpeä. 

Olisiko sinusta asennustyöhön Oulan ja muiden mukavien Renoalaisten joukkoon? Katso meidän avoimet työpaikat.

Katso avoimet työpaikkamme